Love Stories
Kenia on kaunis ja sen ihmiset ihania, mutta
köyhyys on mukana joka askeleella ja joka puolella. On sanomattakin selvää,
että köyhyys koskettaa ennenkaikkea ja ensimmäisenä niitä kaikkein pienimpiä ja
puolustuskyvyttömimpiä. Jos jokapäiväistä eloa varjostaa pula ruuasta,
puhtaasta vedestä ja perusturvallisuudesta, niin hiljaiset haaveet
koulutuksesta ja tulevaisuudesta joudutaan usein hautaamaan ennenkuin niitä on
uskallettu edes sanoiksi pukea. Köyhyys ajaa vanhempia toivottomiin
tilanteisiin, ja toisinaan sairaudet vievät lapsilta sen ainoan korren mihin
takertua. Syystä niin monesta on liian moni lapsi tänään unohdettunä, yksin
jääneenä tai jätettynä, kadulle ajettuna, pois heitettynä. Lapsia, joilla ei
ole yhtään mitään. Asanten haluaa ojentaa käden. Asante haluaa auttaa auttajia,
jotta pienillä olisi paikka minne päänsä laskea, puurokulho päivittäin, ja
mahdollisuus päästä kouluun.
Mahdollisuus tulevaisuuteen.
Tässä muutama tarina, joille olemme yhdessä rakentamassa onnellista jatkoa.
Asanten kumminuori Sarafina

Toimintavuosiemme aikana olemme konkreettisesti oivaltaneet oppimisen ja koulutuksen tärkeyden osana pitkäjänteisempää strategiaa avittaa parempaa tulevaisuutta köyhimpien kylien ja slummien lapsille ja nuorille. Olemme myös ymmärtäneet, että koulu itsessään ei takaa oppimista – koulutukseen tarvitaan sitoutuneet opettajat, joilla on riittävät välineet ja oppimateriaalit täyttää tärkeää tehtäväänsä opettajina.
Meidän kahdessa koulussa jokainen opettaja tekee työtään täydellä sydämellä – ja me kannamme kortemme kekoon toimittamalla lapsille koulukirjoja, opettajille opetusvälineitä ja terapiatarvikkeita kehitysvammaisille lapsille. Samalla olemme myös aloittaneet kerrassaan inspiroivan toimintamuodon Kumminuori-ohjelman muodossa. Olemme nähneet ja tavanneet slummien kasvatteja, joiden oppimisen halu ja tunteen palo ovat vailla vertaa. Peruskouluun pääseminen on jo lottovoitto, ja tässähän olemme mukanan Mogran slummikoulua tukien. Mutta ammattiin valmistuminen on usein sula mahdottomuus, koska jatkokoulutus on aina maksullinen. Päätimmekin ryhtyä sponsoroimaan Mogran slummikoulun kasvatteja – yksi kerrallaan – kohti ammattia. Koulun johdon kanssa olemme nyt ensi kertaa löytäneet ja tarkkaan valinneet motivoituneen nuoren, jolle annamme ammatin ja tulevaisuuden – opettajana.
Sarafina on Asanten ensimmäinen kumminuori. Sarafina on 22-vuotias nuori nainen, alunperin kotoisin Kirinyagan alueelta Kenian keskiosista. Perheeseen kuuluu kolme tytärtä ja kaksi poikaa, Sarafinan ollessa lapsista keskimmäinen. Molemmat vanhemmat ovat tilapäistyöntekijöitä teeplantaasilla. Perheen olosuhteet ovat niin vaatimattomat ja köyhät, että Sarafinan piti jättää koulunkäynti kesken ja ryhtyä työntekoon tukeakseen perheen toimeentuloa ja veljiensä koulumaksuja.
Usein poikien koulutus laitetaan edelleenkin etusijalle.Samoihin aikoihin perheen isä joutui vakavaan onnettomuuteen, jolloin perheen olosuhteet kävivät entistä huonommiksi. Sattumien kautta lasten kohtalo kantautui Mogran orpokodin johtajattaren Mama Hannan korviin, ja hän tarjoutui ottamaan Sarafinan ja yhden hänen veljistään Mogran huomaan. Mogran kautta lapset saivat kodin, turvan ja koulutuksen. Sarafina suoritti yläasteen ja lukio-opinnot Mogran slummikoulussa ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 2015 hyvin arvosanoin. Opettajan ammatti on ollut Sarafinan haaveissa pitkään. Hän haki opettajakoulukseen jo heti kirjoitusten jälkeen ja saikin opiskelupaikan. Varojen uupuessa Sarafinan oli kieltäydyttävä mahdollisuudesta, ja sen sijaan jatkoi vapaaehtoistyötään Mogran orpokodin keittiössä, pesulassa ja apuopettajana. Työtään vastaan hän sai vuoteen ja ateriat Mogran orpokodilla.
Toivorikkaana hän haki uudelleen koulupaikkaa tälle vuodelle, taas onnistuneesti.Ja tänä vuonna lopputulos onkin toinen: Päätimme yhdessä Mogran koulun kanssa ja Asanten avustuksella, että Sarafina aloittaa 2-vuotisen ala-asteen opettajan koulutuksen 5.9.2017.
Kommunikaation Sarafinan kanssa on vilkasta ja opinnot ovat sujuneet mainiosti. Syksýn 2018 aikana Sarafina on ollut työharjoittelussa maaseutukoulussa, josta myös oheinen kuva on. Sarafinan matkaa voi seurata myös Asanten Facebook-sivuilla.
Koulubussi muutti taloon

Koulunkäynti
on valttikortti tulevaisuuteen, varsinkin jos lähtökohdat ovat vaatimattomat ja
turvaverkot omasta takaa ovat lähes olemattomat. Mogran periaat teisiin kuuluu
tarjota lapsilleen turvallisen pedin ja jokapäiväisen leivän lisäksi
peruskoulutuksen omassa Mogra Star Academissa Matharen slummissa.
Matkassa oli vain yksi tiukka mutka; reitti orpokodilta koululle on yli 7km,
yhteensuuntaan. Pienet koululaiset lähtivät matkaan jo yönpimeydessä ennen
auringonnousua, ja kotimatka tehtiin puolestaan illan sylissä, läpi ruuhkien ja
kaatosateiden. Suru tuli koululaisten puseroon viimeistään siinä vaiheessa, kun
reittiä halkaisemaan rakennettiin 8-väyläinen moottoritie. Siihen jäi
alakoululaisten koulunkäynti tyystin ja isompienkin koulumatkasta muodostui
päivittäinen kamppailu omasta turvallisuudesta rekkojen joukossa liikenteessä,
josta tyystiin uupuu säännöt ja nopeusrajoitukset.
Kimurantti tilanne kantautui myös suomalaisten korviin, josta huolestunut
yksityislahjoittaja tahtoi ojentaa kätensä ja avittaa pieniä koululaisia
hankkimalla Mogralle tuliterän koulubussin. Marraskuussa 2012 valkoinen
pikkubussi löysi tiensä Mogran pihaan. Pienimmät koululaiset ovat takaisin
pulpetin takana, ja koulutie on turvattu. Aamuin illoin, whatever the weather!
Kansainvälistä kirjeenvaihtoa

Siltojen rakentaminen voi olla helppoa, kun sen oikein oivaltaa. Olemme Asanten kautta avittaneet kirjeenvaihtoa Mogra Star Acedemyn ja suomalaisten koulujen kesken. Idea on saanut huikean vastaanoton niin kotimaassa kuin Mogran nuorten keskuudessa, ensisijaisesti Urpolan koulussa Mikkelissä ja Tyttöjen Talossa Turussa. Kirjeiden kirjoittajat ovat kaikki kertoneet miten hyvä väylä tällainen on ymmärtää, miten muualla maailmassa eletään. Kirjeiden aiheet ovat yhtä monenlaisia kuin niiden kirjoittajatkin; lempikouluaineista tulevaisuuden haaveammatteihin valokuvien kera.
Kirjeenvaihtoa seuratessamme olemme huomanneet, että useimmilla Mogran nuorilla on haave siitä miksi haluaa tulla isona. Vastaavasti taas suomalaisilla junioreilla ei usein ole näin selkeää näkemystä asiasta. Myös innostus ja kiinnostus koulunkäyntiä kohtaan erosi selkeästi Kenian ja Suomen välillä, Kenian voitoksi siis. Mogran tytöt ja pojat ovat olleet tällaisesta yhteistyöstä todella innoissaan ja toivoivat sen myös jatkuvan tulevaisuudessa. Kiitos koordinoinnista menee myöt Iinalle Turkuun ja Urpolan kouluun Mikkeliin!
Valloittava Vaipparalli

Kestovaippoja tarvitaan aina ja paljon! Asante on ollut niin vaippaväylänä kuin myös toimittamassa äidinmaitovastikkeita ja muita tuikitarpeellisia käyttötavaroita Mogran vauvalaan. Meillä on ollut myös ikiomia vaippatalkoita, jolloin vaipat on valmistettu puhdetöinä Suomessa ja kuljetettu suoraan Mogran pikkupepuille.
Idea kestovaippojen ompelemiseen ja lahjoittamiseen tuli eräältä seinäjokelaiselta ideanikkarilta ja viiden lapsen äidiltä. Tarvittiin tilat jonne kokoontua ja jonne halukkaat saivat tuoda kankaita tai valmiita vaippoja. Tilat saatiin Mannerheimin Lastensuojeliitolta, Seinäjoen paikallisyhdistykseltä. Siispä tuumasta toimeen, megafonit suurelle ja tikkua ristiin naisenergian siivittämänä. Sosiaalisen median välityksellä saatiin kasaan avuliaita ja motivoituneita sieluja sekä huisin hieno pino vaippoja. Saumurit surrasivat ja kauniit kuosit taipui osaavissa käsissä. Vaippojen pakkaaminen oli melkoista tosi elämän tetristä, mutta jokainen saatiin kuin saatiinkin matkaan. Kestovaippojen avulla saadaan iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla; säästetään rahaa ja luontoa. Kiitos kaikille niille jotka ottivat osaa lahjoittamalla kankaita sekä niille taidokkaille käsille jotka loihtivat suojaa pikkuisille pepuille.
Arkipäivän Hyvää

Ihmiset ovat halunneet osallistua omasta hyvästä
tahdostaan Mogran toimintaan. Tällä hyvällä tahdolla olemme saaneet jo paljon aikaiseksi.
Uudeksi hittituotteeksi on noussut metallinen tehosekoitin, jolla voidaan
nykyään helposti soseuttaa sapuskat vauvojen suuhun sopiviksi. Turkulainen
Päivi näki tarpeen tällaiselle yksinkertaiselle tuotteelle jolla helpotetaan
jokapäiväistä arkea. Kyseinen tuote on myös lasten mieleen ja sen voi huomata
riemukkaista "Blender"-kiljahduksista aina kun se käynnistetään.
Vaipoista ja maidonkorvikkeista on aina huutava pula! Niitä on saatu hankittua
muutaman seinäjokisen naisen taholta huikea määrä! Eikä sovi unohtaa isoa
määrää lastenvaatteita/leluja ja pelejä, joista on ollut lapsille sekä hyötyä
että puhdasta iloa. Erityisesti Twister- peli on ollut orpokodin tyttöjen suosiossa.